Teknosafe Työmies ei ole automaattisesti ottelun paras pelaaja tai tilastojen kirkkain nimi. Työmies on pelaaja, jonka tekemisessä näkyvät asenne, sitkeys ja valmius tehdä töitä joukkueen eteen – tarvittaessa niitä kuuluisia ”koiranhommiakin”.
Tällä kaudella valinta tehtiin joukkueen sisällä niin, että edellisen ottelun Työmies nimesi seuraavan palkittavan. Valinta kertoo siis ennen kaikkea pelikavereiden arvostuksesta. Vain kerran kauden aikana Teknosafe Työmieheksi valikoitui sama pelaaja, joka palkittiin ottelun virallisena ykköspelaajana.
Kauden mittaan eniten Työmies-valintoja keräsi Valtteri Havukainen.
Valinnalla oli Valtterille erityistä merkitystä, sillä alkukausi toi mukanaan myös loukkaantumishaasteita.
”Itselleni nämä olivat ehkä palkintoja sitkeydestä. Alkukaudesta oli loukkaantumishaasteita, mutta silti aina tehtiin paras mahdollinen”, Valtteri kuvailee.
IPV lähti kauteen tavoitteenaan uusia vuoden 2021 Reds Ilmiö -temppu. Hyvä alkukausi nosti tavoitteita, ja katse kääntyi pudotuspelipaikkaan. Vaikka pudotuspelipaikka jäi tällä kertaa saavuttamatta, kausi säilyi jännittävänä loppuun asti.
”Oli hienoa, että saimme pelata niin pitkälle, että vielä viimeisessäkin pelissä oli panosta”, Valtteri summaa.
Katse on jo ensi kaudessa. Joukkueen runko pysyy Valtterin mukaan hyvin kasassa, mikä antaa hyvät lähtökohdat valmistautumiseen.
”Pääasiassa samat pelaajat jatkavat, mikä on tosi kiva asia. Kun porukka on tuttu, se varmasti helpottaa ja sujuvoittaa kauteen valmistautumista. Tavoite Reds Ilmiö -tempun uusimisesta jatkuu ehdottomasti myös ensi vuonna.”
Valtteri vieraili tänään Teknosafella, jossa luovutimme hänelle kauden Työmies-palkinnon: oman Teknosafe Työmies -kahvimukin sekä 500 euron lahjakortin Craft-tuotteisiin.
Vierailulla saimme itsekin yllätyksen. Valtteri lahjoitti Teknosafelle oman pelipaitansa tältä kaudelta.
Paidasta näkee, ettei kautta ole pelattu sukkasillaan – sillä on selvästi tehty muutama onnistunut syöksy ja ennen kaikkea niitä Työmiehen hommia.
Onnittelut Valtterille kauden 2026 Teknosafe Työmies -tittelistä ja kiitos koko IPV-joukkueelle kaudesta!